Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 7. tammikuu 2020

Ulkomaiden riemua ja kauhua

Kun kerran Neiti Familiaari on osoittautunut kehissä pärjääväksi ja muutenkin oikein ystävälliseksi yksilöksi, niin nälkähän kasvaa syödessä ja puolentoista viikon päästä olisi lähtö Baltian valloitukseen tiedossa! Tästähän seurasi erilaisia "mitä rokotuksia pitää olla voimassa" ja "mitä muuta tulee huomioida" ja onneksi eräs ystävä pohdiskeli ääneen, että eikös snaket ole kielletty kokonaan kehissä. Olin että "en oo kyllä koskaan kuullut aiheesta mistään", mutta pienen selvittelyn jälkeen tosiaan näinhän se on. Olipa hyvä, että ehdin ostaa varmuudeksi toisenkin snaken, ettei tarvii stressata jos menis vaikka rikki. Noh, siinäpä sitten eilen päänsärkyä hetki ja totesin että osaanhan minä nyt yhden kapean, kuristamattoman pannan tehdä, jos nauhatkin luonnistuvat joten tuumasta toimeen! 

Tässä välissä ehdin aiemmin tehdä matkalle ruskean nauhan kaveriksi mustan ja siispä tein suoraan kaksi pantaakin, jotta on molemmille nauhoille omat ja luonnollisesti päälle se kuuluisa rikkoutusmivara, en ajatellut ottaa nauhatarvikkeita reissuun mukaan ;) Niinpä lopputulos näyttää tältä (malli on aivan päästä vetäisty): 

IMG_20200107_184307.jpg

Keskimmäinen pantahan on siis ruskea ja kiertävät mustia :P Kesä olis parempaa aikaa kuvailuun (päivitän järkevän kuvan jahka päivänvalo suvaitsee näyttäytyä harmauden keskeltä joku päivä) ;) 

Noh, panikoidessani pantatietoa kaveri ehti eilen ehdotella että Findogsilta saa tosi kauniita pantoja (jos vaan ehtivät lähettää), johon minä kommentoin suoraan, että epäilen ettei pannan ulkonäöllä oo tän rodun kanssa kovinkaan suurta väliä, koska: 

IMG_20200107_183801.jpg

Juu ei tarvitse pannan ulkonäöstä huolehtia ;) 

Ps. Kun tilanne näyttää edelleen tältä, olen hakenut lokakuussa kennelnimeä ja kunhan se prosessi ja seuraavat juoksut koittavat (about 6/2020), on tarkoin valittu uros valmiina palvelukseen! Samalla avaan kenneliin kotisivut, joten jos muuten kiinnostaa seurailla kleinielämää, tervetuloa sinne(kin) vierailemaan! Täällä jatkan näiden erilaisten viritelmien esittelyä. 

Seuraava nauha on itse asiassa minulta jo tilattu. Vihreää pukkaa ja jälleen uudella tavalla (toiveena), joten siitä seuraavalla kerralla lisää :)

torstai, 5. syyskuu 2019

Tilaustöiden aika

Näyttelyrintamalla (ja töiden parissa) on pitänyt sen verran vauhdikasta, että muut harrastukset meinaa jäädä jalkoihin! Neiti Familiaari (1v 5kk) on nyt onnekseen siinä tilanteessa, että seuraavaksi odotellaan kahden vuoden rajapyykkiä, jotta erilaiset "keräykset" vahvistuvat. Sertit (ennen sitä viimeistä kahden vuoden jälkeen saatavaa) on kasassa, CACIB taskussa, Venäjän muotovalion sertikin käytiin nappaamassa roikkumaan Suomen vastaavan vahvistumista. Olen kyllä erittäin kiitollinen tästä menestyksestä!

Muutenkin neidin suunta kohti hyvää äiteyttä on vauhdikaana etenemässä. Hyvän rakenteen lisäksi se on nimittäin oikein kivaluonteinen ja nyt kun kesällä kaikki teininä saatava on näyttelyistä hankittu, syksy onkin mennyt kasvattajasitoumuksen, kasvattajan peruskurssin, kennelnimipohdinnan (huh!) ja uroksen valinnan parissa. Laajat terveystarkitkin antavat vihreää valoa jalostukselle <3 Uroksen kanssa käytiin jo haistelutreffeillä ja näyttäisivät olevan oikein hyvä pari, kun vielä sattui Suomesta löytymään sukusiitosnolla perimään (se ei näin pienellä rodulla ole aina ihan yksiselitteisen helppoa, ellei käy ulkomailta hakemassa lottokuponkiastutusta).

Mutta onneksi näitä toiveitakin ehdin toteutella sopivissa väleissä! Tässä tilauksessa tilaaja katseli sivuiltani ensin hihnavärit ja sen jälkeen viestiteltiin helmistä (kun olin saanut väriskaalatoiveet). Mustassa nauhassa siniset, kristallit ja kirkkaat ja tummanruskeassa nauhassa shampanja ja kirkkaat. Sanoisin, että itsekin olen ilahtunut näkymistä! Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että ihmisen mielikuvitus on vain tiettyyn rajaan asti omaa ja sen jälkeen sitä pitää laajentaa. Toinen keksii väriyhdistelmät ja minähän sommittelen sekä piperrän ihan innoissani!

439BAD52-4468-4A1D-9C2D-BCADA1A35E79.jpg

Enää jännittää tuo Suomen posti, joka on ollut alkuviikon lakossa ja toivon että pieni pakettini menee perille (no, ihan ensiksi että menee ylipäätään perille!) kohtuullisessa ajassa :)

sunnuntai, 17. maaliskuu 2019

Hitaasti, mutta varmasti!

 

Kumihimotreeni oli varsin nopeasti ohi ja nauha mitassaan, mutta mitä sen jälkeen? Kolmen kuukauden epäaktiivinen pohdinta sai vihdoin tänään vastauksen, jes! Kaksvärisen nauhan ”runkoon” en halunnut helmiä, mutta kuitenkin toivoisin, että jokin twist erottaa minun versioni kaupan tuotoksista.

Toisaalta halusin myös silkkinauhat näkyviin, ne tietyllä tavalla tylsistyivät tiukassa kierteessä. Siispä lopputuloksena härpäkkeitä :P En tiedä pääseekö tämä koskaan kehään, mutta hauskaa on ollut! Eipä sillä, pieni Famini aloitti Junnuluokassa Joensuu NORDissa eri, sa, vara-sert, vara-nord -yhdistelmällä (pn2), joten hyvällä tuurilla nauhoille on jatkossakin tarvetta ;)

1FA3400C-5B7A-4C7A-B6DB-08B5A161752C.jpg

F538F95D-1528-4E99-9EC5-353707A84BD6.jpg

Iloista näyttelykesää kaikille!

 

(ja ai niin, Fami oli Messarin pentunäyttelyssä kp, vsp <3)

lauantai, 1. joulukuu 2018

Kun ei oikeastaan ole tarvetta uudelle...

Pohdiskelen usein sellaista, että tekisin paljonkin erilaisia käsitöitä, jos aina keksisin, mitä niillä tekisin. Motivaatio ei riitä "vain kokeilemaan", joten koiraraukat ovat usein tulilinjalla. On se aika vuodesta, jolloin Messari on jo oven takana ja tällä kertaa oli kumihimo -himo, joten päätin kokeilla mitä tapahtuu jos pistän 3mm satiininauhaa kumihimomuottiin ja annan palaa!

image1%20%282%29.jpg

Idea osoittautui erittäin toimivaksi (joskin äärimmäisen hidasta tehdä ja vaatii paljon nauhaa. Pyöreällä nauhalla tulee tuplasti nopeammin valmista!) :) Kunhan tässä arvon, miten muuten koristelen/koristelenko nauhaa, saattaisin saada aikaiseksi myös kuvan täysin valmiista nauhasta. Voi myös olla, että kesää kohti teen vaikka mansikkakuvioisen nauhan, ihan vaan koska voin. Mahtava harrastus!

sunnuntai, 11. marraskuu 2018

Voi pientä Famia!

Kesä meni uutta pentua kasvatellessa ja Velhon hermoston vahvistamisessa. Fami käytiin hakemassa Vaasasta (7h matka/suunta, kovinkaan paljon kauempaa ei enää oltaisi pentua voitu löytää!) ja siinä sivussa muutettiin vielä uuteen taloonkin, joten haipakkaa on pidellyt :)

Alun perin olin sitä mieltä, että teen prinsessalleni uudet nauhat, mutta suklaanruskeaan turkkiin sopikin Velhon nauhapohja paremmin kuin Velholle itselleen ;) Siispä pennulle siistin lasihelmet pois ja kevensin tuntuman muutamiin muovistrasseihin (kuva ei anna oikeutta, kimaltavat oikein uskottavasti!). Korjasin samalla lenkin kiinnityksen makrameeksi, kun olen todennut sen pitävän hyvin kiinni niin pääsee kokonaan hapsuista eroon!

 

 

image1%20%283%29.jpg

Näin puolen vuoden iän koittaessa hirviökausi koittaa, mutta on Fami muuten niin suloinen pentu kuin ikinä! Mätsärissä käyttiin nappaamassa 38 pennun joukosta Pun. 3! Omistaja on ylpeydestä kaikenvärinen <3 Tekniikan ihmelapsena kuva ei suostu kääntymään, mutta pointti tullee selväksi ;)

image2.jpg

Tässä vielä toinen kuva meidän rakkaasta parivaljakosta (kuva suostui oikeinpäin...) viikkoa aiemmin olleesta mätsäristä, joista molemamt toivat punaiset parisijoitukset kotiin tuliaisiksi!

IMG_3969.jpg