Pienen pieni (mutta henkisesti ihan jotain muuta!) Velhoni kaipaa tällä hetkellä takajalkojen kuntoutusta. Kasvussa on jättänyt käyttämättä takajalkojaan kunnolla ja nyt huomattuamme asian, teemme koirastamme jälleen tasapainoisesti liikkuvan. Tämähän tarkoittaa toki sitä, että kotiimme on rakennettu kuntoutuskeskus, jotta projekti saataisiin tasapainoisesti mahdollisimman nopeasti voiton puolelle. 

No, ei vaan joka kerta jaksaa nipoa pantaa kiinni, kun ristikon ylitys vaatii hallitun ylittämisen, joten lähdinpä kesällä opittujen oppimen mukaan punomaan "kuntoutusnauhan", joka on helppo laittaa ja poistaa ja jonka avulla on helppo hallita koiran liikkeitä. Tuumasta toimeen ja alla tulos: 

 DSC_1042.jpg

Nauha ei saa olla yhtään löysä ja mielellään ylöspäin suuntautunut, koska vauhdinhallinta on se ykkösjuttu ja nauha on hyvä tuki jos herkkukäsi ei saa hillittyä eteenpäin menevää vauhtia! Lisäksi kun mittasin kohtuullisen tarkasti kaulalenkin, se menee päähän kevyesti, mutta siihen ei tarvitse rakentaa "kiristysmekanismeja", koska näissä harjoituksissa ei tule vetämistä tai rimpuilemista vastaan, vaan lähillä ohjaamista tarpeen vaatiessa. Jotain hyötyä tuntien ja tuntien näyttelykävely- ja tokotreeneistä!

DSC_1060.jpg

Loppuun vielä kuva, mitä muuta meillä tehdään kuntoutuksen nimissä. Kyllä, hankimme kerrostaloasuntoon ulkokoristealtaan vesikuntoutusta varten, mutta toimii muuten aivan loistavasti! 

DSC_1040.jpg